perjantai 28. elokuuta 2015

Uusi sosiaalihuoltolaki ja rakenteellinen sosiaalityö

En tiedä onko yksikään sosiaalityön asiakas huomannut millään tasolla, että maassa on vaihtunut sosiaalihuoltolaki. EN usko. Ainakin omasta näkökulmastani kaikki tuntuu kunnan puolella jatkuvan samalla tavalla kuin aikaisemminkin.  

Haluan nostaa yhden tärkeän kohdan uudesta sosiaalihuoltolaista. Se on 7§, jossa velvoitetaan kunta ainakin edistämään sellaisten asioiden eteenpäin vientiä, joilla on merkitys alueen asukkaiden sosiaalisten ongelmien ehkäisyyn ja vaikkapa sen tiedon tuottamiseen miten palvelut toimisivat paremmin. Tehtävä näyttää olevan lähinnä tiedontuotantoa kunnan virkamiestyöhän ja poliittiseen päätöksentekoon. 

Olen kuitenkin saanut itse sosiaalityöntekijän koulutuksen ja ymmärrän, että pelkkä tiedontuotanto epäkohdista ei muuta välttämättä mitenkään todellisuutta. Siksi katson, että rakenteellisen sosiaalityön tulisi olla myös sellaiseen yhteiskuntapolitiikkaan vaikuttamista, joka syrjii tai vaikkapa ylläpitää rakenteita, jotka johtavat sosiaalisiin ongelmiin.  Tästä esimerkkinä voisi olla vaikkapa sellaisten näkemysten haastaminen, joilla lisätään köyhyyttä tai asunnottomuutta.  Oma näkemykseni on, että juuri sosiaalityön pitkäaikaiset asiakkaat kaipaavat rinnalleen puolustajia, jotka eivät pelkästään tuota palvelua ja pidä yllä vakiintuneita valta-asemia mm. huono-osaisten ja hyväosaisten välillä. 

Mutta mitä tehdä, jos kunnat eivät uskalla alkaa haastamaan itseään tämän lain edellyttämällä tavalla? Minusta tehtävä kuuluu tässä tapauksessa luontevasti järjestöille, joiden pitäisi olla median rinnalla niitä vallan vahtikoiria, jotka ovat heti äänessä, jos epäkohtiin ei puututa.  Meitä vaikkapa nuorisoasuntoliikkessä tulisi liikuttaa mm. sellaiset asiat kuin asunnottomuus, kallis asumisen taso, nuorten syrjäytyminen, nuorisotyöttömyys jne.  Ja tätä tulisi näinä aikoina myös kuntien ulkopuolinen RAY:n rahoitus, jonka ei ole riippuvainen kunkin kunnan tahtotilasta.  

Haastankin teidät kuntien sosiaalityöntekijät, kuntalaiset sekä järjestöt ottamaan tämä uusia laillinen mahdollisuus käyttöönne. 

Petri Ruuskanen
Kehittämispäällikkö
Kuopion seudun Nuorisoasunnot ry

RAY:n tuella :-)   

maanantai 24. elokuuta 2015

Turvallisuuden kokemus asuintalossa

Olen tehnyt jo aika pitkän uran asumisasoiden parissa, ja olen saanut miettiä monta vuokra-asumiseen liittyvää mieltymystä ihan henkilökohtaisella tasolla.  Olen asunut itse elämäni varrella omakotitalossa ja kerrostalossa niin hyvä-ja huonomaineisilla asuinalueilla.

Pahimmat kokemukseni turvattomuuden näkökulmasta ovat olleet ne kun joku ajoi autolla ulko-oven rikki, kun joltakin perittiin huumevelkoja sekä naapuruston skitsofreenikko, jolla ei ollut lääkitys kunnossa.

Pahinta on ollut väkivallan uhka ja päihtyneet, joiden tekemisiä ilta-ja yöaikaan on ollut vaikea ennustaa.

Olenkin oppinut jo hieman ennakkoon katsomaan miten taloyhtiössä eletään. Siitä merkkejä ovat pihojen kunto, asukkaiden tapa suhtautua vieraisiin sekä yhteisten tilojen siisteys /kunto.

En jaksa vieläkään ihmetellä miten joku uskaltaa ripustaa pyykkinsä vuokra-asuintalon kuivaustelineille ulos tai talvisaikaan kuivaushuoneeseen.  Olen nähnyt varastettavan niin monet pyykit.

 Toinen ihmetyksen aihe on se, että häkkivarastoja ei murreta, vaan asukkaat voivat säilyttää niissä arvokkaitakin tavaroita. Usein turvattomassa asuintalossa narkomaanit hankkivat huumerahansa tyhjentämällä koppeja.

Entä pihakasvit ja kukat piha-alueilla? Ne kertovat erittäin lämminhenkisestä yhteiselosta asukkaiden välillä. Kokemusta minulla on siitäkin, että kaikki talon istutukset revitään baari-illan päätteeksi. Usein tiputetaan myös ulko-oven ikkunat.


Mitä sitten haluan kertoa tällä kirjoituksella?  Sen, että talossa asuvat,  ja siellä vierailevat voivat vaikuttaa toistensa tunnekokemuksiin.     Suuntaisin tämän viestin myös isännöitsijoille, jotka harvoin jaksavat panostaa asukkaiden kanssa yhteisten postiivisten kokemusten luomiseen asuintalossa.  Ymmärrän toki ammatillisen turhautumisen, mutta yksikin aktiivinen asukas, joka istuttaa kukat taloyhtiön kukkapenkkiin voi heijastaa laajalti hyvää mieltä ja turvalllisuutta.


Petri Ruuskanen
Kehittämispäällikkö

torstai 20. elokuuta 2015

Vuokra-asumisen hinta on saatava hallintaan

Olin lähipäivinä erään suuren vuokra-asuntojen tarjoajan edustajan kanssa yhteistyöpalaverissa. Hän kertoi, että heilläkin on Pohjois-Savossa tilanne, jossa asukkaiden kipukynnys vuokrien hintojen suhteen on tullut vastaan. Tämä tarkoittaa täällä sitä, että vuokralaisten pitäisi saada yhä pienempiä asuntoja, koska vuokrataso vaan jatkaa nousemistaan.

Tämä kirottu hintakehitys ei tietenkään vaivaa niitä väestöosia, joilla on vara maksaa asumisesta huikeita summia. Tämä koskee erityisesti pääkaupunkiseudun JÄRJETTÖMIÄ vuokria.

Olen seurannut huvittuneena miten pääkaupunkiseudun kollegat ehdottelee nuorten asuttamisia milloin yhteisöasumiseen kuin johonkin miniyksiköihin.  Täältä Savosta käsin kaikki tuo näyttää aivan epäinhimilliselle sopeutumiselle aivan vääränlaiseen yhteiskuntapoltiikkaan.  Edustan sellaista näkemystä, että jokaisen kansalaisjärjestön ja köyhän puolella olevan lobbarin pitäisi nousta kapinaan vuokralaisten riistoa kohtaan.  Tätä liikettä ei ole tietenkään näkyvissä, koska häirikön rooli myös yhteisöjen tasolla on niin pelottavaa.

Näenkin, että jos tässä maassa ei oteta reippaampia otteita edunvalvontarintalla ohjelmaan, niin maan köyhimmät ja pienipalkkaisimmat saavat maksaa tämän ilmottautumalla pysyvästi ruokajonoihin. On nimittäin niin, että asumistuki- tai toimeentulotukijärjestelmä eivät tule kestämään jatkuvaa vuokratason nousua.

Eli terveisiä Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle. Siellä on syytä alkaa toimimaan koko Suomen puolesta. Me ja meidän nuoremme muuttavat sinne työn ja toivon perässä enkä voi hyväksyä tapaa, jolla nämäkin ihmiset sopeutetaan asumaan ylihintaisissa "koirankopeissa".

Petri Ruuskanen
Kehittämispäällikkö

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Yksinäisyyden olemuksesta

Parin viime vuoden aikana yksinäisyys on noussut yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Aiheen esillenostamisessa on ollut voimakkaasti mukana Itä-Suomen yliopiston sosiologian professori Juho Saari.  


Minua aihe on askarruttanut niin ihmisenä kuin sosiaalialan ammattilaisena. Silti minua on hieman arveluttanut teeman nostaminen yhteiskunnalliseksi teemaksi, koska ihmissuhteet ja ihmisen mieli (kokemus) ovat viime kädessä yksikön yksityisen elämän piriin kuuluvia asioita.

Juho Saari kommentoi MTV:n uutisessa yksinäisyyden olevan yksinäisyysidentiteetti. Tämä on identiteetti, jota ei ole kaikilla meillä. Tuolla identiteetillä ymmärrän itse henkilöä, jolla on odotus sosiaalisista suhteistaan, sosiaalista tarpeistaan eikä todellisuus hänen MIELESTÄÄN vastaa todellisuutta. Eli toisinsanoen hänen ei tarvitse olla fyysisesti yksin, vaikka hän kokee olevansa maailman yksinäisin ihminen. 


Toki kansalaisjärjestön työntekijänä ymmärrän, että voimme luoda ihmisille kohtaamisen mahdollisuuksia.  Nämä voivat olla asukastupia, tapahtumia, ryhmätoimintaa ym. 


Yksinäisyyden koetaan aika usein liittyvän vanhuuteen, sairastamiseen tai muuhun sellaiseen elämänvaiheeseen tai tilanteeseen, joka ei koske elinvoimaista työikäistä väestöä (tai nuoria).  Tämä on tietenkin harha, koska yksinäisyys on lopulta fyysinen ja psyykkinen kokemus.  

Toki uskon, että on olemassa paljon vaikkapa laitoksissa ja pienissä asunnoissa eläviä vanhuksia ja pitkäaikaissairaita, joille tuollainen odotuskin tietynlaista sosiaalista suhteista on täydellinen utopia.  Jos et jaksa tai kykene liikkumaan toisten ihmisten luo, niin yksinäisyyden kokemus on varmaankin erittäin todennäköistä. 

Halusin kirjoittaa myös postiivisesta yksinolemisen / yksinäisyyden kokemuksen mahdollisuudesta. Kuulun itse sellaisiin ihmisiin, joiden hyvinvoinnin yksi tae tai edellytys on se, että voin olla yksin. Tämä on kuitenkin sellaista VALITTUA yksinäisyyttä, joka vastaa juuri minun ja vaikkapa tämän Voi Hyvin-lehden artikkelin kirjoittajaa.   En tiedä saisiko tästä kokemuksesta tai yksin tekemisen mahdollisuudesta edes käyttää käsitettä yksinäisyys. Ehkä parempi käsite olisi valittu tila ilman sosiaalista seuraa.  Tässäkin ns. postiivisessa yksin tekemisessä, olemisessa, pärjäämisessä jne. on kyse siitä, että jokaisella tämän tyyppisestä olemisesta pitävällä on mielessään sellainen yhteys muihin ihmisiin, joista hän voi ammentaa tai joiden seuraan hän voi hakeutua halutessaan. 

Onkin syytä kysyä itseltään voinko jollakin keinoin muuttaa odotuksiani tai edes realisoida omia odotuksia? Jos yhden hyvän ystävän saaminen on olisi realistinen tavoite, niin miksi ei yrittäisi tuota tavoitetta.  On toki myönnettävä, että näinä sosiaalisen median kulta-aikoinan on TODELLA vaikea tutustua ihmisiin, joiden kanssa voisi olla aito ystävä realielämässä.  Elämme siis yhtäaikaa vuorovaikutuksen kulta-aikaa, mutta ehkä samalla myös sosiaalisten suhteiden laadun lama-aikaa. 

Petri Ruuskanen
Kehittämispäällikkö
Kuopion seudun Nuorisoasunnot ry 

tiistai 18. elokuuta 2015

Arki ratkaisee

Jouduin tannoin kirjoittamaan seminaarialustusta ( Tervis-hankkeen) hyvinvointialan seminaariin.  Otsikkoni seminaaripuheessa oli Hyvinvointi syntyy asukkaiden arjessa.

Ilmeisesti alitajuntani työskentelee tehokkaamin kuin tietoinen tajuntani, sillä puheenvuoroa kirjottaessa tajusin olevani olennaisen äärellä.  Asumisen onnistumista ei ratkaise edes raskaimmissa erityistuen asumispalveluissa tai laitoshoidossa itse hoito tai diagnoosit, vaan se arki, jossa ihminen kamppailee joka päivä.  Toistuvat hyvinvointiin tai pahoinvointiin liittyvät asiat ratkaisevat miten hyvinvointi määräytyy.  Yksinkertaisin esimerkki tästä lienee yksinäisyys, joka asiantuntijoiden mukaan saa ihmisen, jopa kuolemaan ennen aikaisesti.  Tiedän olevan hyvin yleistä, että ihmiset hakeutuvat tiedostamattaan tai tietoisesti vaikka palokunnan kanssa juttuun, jos yön tunnit ovat liian ahdistavat.  Uskoisin, että sama logiikka koskee hakeutumista terveyskeskukseen ja muiden julkisten palvelujen äärelle.

Jokainen meistä tietää, että jos parisuhde tai raha-asiat eivät ole kunnossa nuo asiat rasittavat kaikessa muussa arkisessa asiassa selvitymistä.  Iso kysymys kuuluukin niin, että miksi emme yhteisesti ja ammatillisesti ota arjen tuntemusta kaiken hyvinvoinnin tarkastelun keskiöön? Tämä säästäisi ihmistä inhimilliseltä kärsimykseltä, ja systeemin tasolla säästäisimme uskoakseni valtavia summia julkisia menoja.   Ja kuten vihjasinkin te rakkaat nuoriso-ohjaajat, sosiaalialan ammattilaiset ja muut ihmistyöläiset olette ammattilaisina ne niitä asiantuntijoita, joiden tulisi nostaa ARKI keskiöön myös julkisessa keskustelussa, joka koskee mm. kansakuntamme kilpailukykyä.


Petri Ruuskanen
Kehittämispäällikkö
Kuopion seudun Nuorisoasunnot ry

torstai 13. elokuuta 2015

Koteihinsa syrjäytyneet nuoret aikuiset

Hei !

Olen törmännyt viime päivinä pariin mielenkiintoiseen juttuun koteihinsa syrjäytyneistä nuorista. Aiheesta on uutisoinut mm. jo vuonna 2011 Yle.  Aiheessa ei ole meidän vuokra-asuntoja tarjoavien yhteisöjen näkökulmasta mitään uutta.  Uskoisin kuitenkin sen olevan uutta, että yhä useampi ihminen ajautuu tähän ikävään tilanteeseen työmarkkinoiden ja elämäntapojen eritymisen (myös digitalisaation vuoksi).

Politikko Lilja Tamminen ( josta en ole aiemmin kuullut mitään) on laatinut oivallisia oma-apulistoja siitä mitä kotiinsa syrjäytynyt voisi oman tilanteensa helpottamiseksi tehdä. Tämä näkökulma on ehdottoman kiinnostava.  Jos ulkona käyminen, omien ajatusten jäsentäminen ja siivoaminen auttavat edes vähän, niin eikö nuo keinot kannattaisi edes kokeilla? Mielestäni kyllä kannattaa.

En todellakaan ole näiden työkokemusvuosien jälkeen sitä mieltä, että syvästi masentuneen tai nettiaddiktin elämä muuttuu hetkessä pienillä "poppakonsteilla".  On kuitenkin niin, että jos omaan ahdistukseen saa pienenkin helpottavan hetken, niin joku pieni toivon liekki voi syttyä.

Se mitä vierastan kovin paljon näissä ohjeissa on se, että moni kotiinsa YKSIN syrjäytynyt on kirjaimellisesti YKSIN.  Kenenkään ei pitäisi joutua kohtaamaan elämänsä suurimpia vastoinkäymisiä yksin.  Aina pitäisi olla joku ihminen, joka kykenee kohtaamaan toisen ihmisen vaikkapa edes roskapussin siirtämisessä kodista roskakatokseen ( jos siihen kaipaa rohkaisua).   Tähän ei tarvita sairaanhoitajaa eikä sosiaalityöntekijää vaan tuohon pitäisi riittää naapuri, kaveri tai vaikkapa sukulainen.  On kokonaan toinen asia miten tässä ajassa ihmiset löytäisivät toisensa. Ehkä meidän järjestöjen tulisi keksiä tähän joku kohtaamispalvelu? Yksinäiset on vaan niin totaalisen vaikea löytää edes Facebookin äärelle, jotta heidän luonaan voisi käydä tai pyytää käymään.

Jatkan joku toinen päivä tämän teeman pohdintaa. Nyt alan miettimään voisimmeko tehdä järjestönä jotain tälle asialle.

Petri Ruuskanen, kehittämispäällikkö

tiistai 11. elokuuta 2015

Asunnottomuuden syyt eri puolilla Suomea

Hei !

Syksyä lähestyessä on syytä käynnistää jälleen yhteiskunnallinen keskustelu asunnottomuudesta ja asunnottomuuden ehkäisystä.  Tämä siksi, että maan hallitus on käynnistämässä valtavat säästöt, joilla on vaikutusta myös asunnottomuuden lisääntymiseen.

Pyrin yksinkertaistamaan todella paljon suomalaisen asunnottomuuden kuvaa.  Yksinkertaistettuna suomalaisessa asunnottomuudessa on kyse pääkaupunkiseudulla kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puutteesta. Meillä maakuntakeskuksissa asunnottomuuden syyt ovat enemmänkin syrjäytymiseen ja huono-osaisuuteen liittyviä.  Meidän asunnottomat ovat usein päihde-ja mielenterveysonelmista kärsiviä miehiä, joilla on taustallaan usein myös heikot lapsuuden ja nuoruuden aikaiset olosuhteet esim. huostaanotto kodin ulkopuolelle.

Pääkaupunkiseudulla on asunnottomia, joilla on samanlaisia vaikeuksia kuin maakuntien asunnottomilla. Tärkeää on vain huomata, että asunnottomuutta ei poisteta pelkästään asuntoja rakentamalla eikä pelkästään syrjäytymistä poistamalla.

Asunnottomat eivät ole missän päin Suomea vain päihdeongelmaisia keski-ikäisiä miehiä, vaan joukkoon mahtuu naisia, perheitä sekä maahanmuuttajia.  Viralliset tilastot eivät ulotu miltään osin esim. asunnottomana oleviin ihmiskaupan uhreihin yms

Petri Ruuskanen
Kehittämispäällikkö
Kuopion seudun Nuorisoasunnot ry